Mikä on Improvisaatioryhmä Örkit?

Örkit on 2000-luvun alussa perustettu improvisaatioteatteriryhmä, johon kuuluu Oulun kaupunginteatterin näyttelijöitä ja pianisti. Örkit esiintyvät niin yksityistilaisuuksissa, ravintoloissa kuin tapahtumissa ja teattereissa. Tälle ryhmälle mikään ei ole pyhää ja lavalla annetaan kaikki mitä Örkistä löytyy.

Örkkien ohjelmistoa ja tarjontaa

* Tilausesitykset (2–5 esiintyjää)
* Koko ryhmän (4–5) improvisaatioshowt
* Juontajan ja seremoniamestarin työt
* Esiintymiskoulutukset ja -kurssit ryhmille ja yrityksille
* Yksilöidyt teokset (puheet, esitykset, runot…)
* Käsikirjoitukset ja ohjaukset

Näyttelijöiden kertomaa omin sanoin

Janne Raudaskoski: Örkit on neljästä ammattinäyttelijästä ja yhdestä muusikosta koostuva improteatteriryhmä, johon kuuluu allekirjoittaneen lisäksi Pentti Korhonen, Heli Haapalainen, Mikko Korsulainen sekä Harri Laakkonen.

Pentti Korhonen: Ryhmä on perustettu vuonna 2000, kun Teijo Eloranta Stella Polariksesta tuli pitämään Ouluun improkurssin. Esiinnyimme samana vuonna Nokian työntekijöille ja eka keikka oli hillitön suksee – siitä kaikki lähti

Lue koko haastattelu

JR: Nykyään teemme noin 20 keikkaa vuodessa, suurin osa niistä on yksityistilaisuuksia eri yrityksille ja yhteisöille. Myös muutamia klubi-iltoja on järjestetty oululaisissa ravintoloissa.

PK: Ryhmän nimi tulee eräästä improvisaatioharjoituksesta, jossa kukin näyttelijä lausuu vuorotellen repliikin, joka alkaa aakkosten eri kirjaimella. Ö:n kohdalla meinasi mennä sormi suuhun, mutta sitten joku huudahti lauseen “Örkit tulee”. Nimi jäi elämään.

Millaista on Örkkien improvisaatioteatteri?

JR: Teemme lyhyitä, noin 2-5 minuutin ohjelmanumeroita yleisön antamista aiheista ja tyylilajeista. Yleisö säätelee sitä, mihin suuntaan esitys menee.

PK: Simppeleistä asioista se joka kerta lähtee ja etenee siitä yleisön tahtomalla tavalla – jos yleisö on rajulla päällä, silloin tehdään härskimpää, jos taas yleisö on lapsivoittoista, silloin ollaan nätemmin.

Mistä improvisaatioteatteri syntyy?

JR: Hyväksymisestä, kuuntelemisesta ja luottamuksesta. Täytyy luottaa kanssanäyttelijään ja arvostaa hänen panostaan – siten selviämme tilanteesta kuin tilanteesta yhdessä.

PK: Tilannetta viedään koko ajan siihen suuntaan, että näyttelijäkaveri pystyy tekemään työn mahdollisimman hyvin. Ei-sanaa tulee välttää, sillä se lukitsee tilanteen – sen sijaan toiselle annetaan aina positiivinen täky, josta jatkaa eteenpäin.

Mikä improteatterissa on hauskinta, mikä haastavinta?

JR: Hauskinta on yhteinen, elävä tilanne yleisön kanssa – sekä tietysti joutua yhdessä liriin näyttelijätovereiden kanssa. On hienoa ensin häpäistä itsensä, selvitä tilanteesta yhdessä ja saada lopulta palkinto. Lisäksi on mieletöntä tehdä ainutkertaisia tarinoita ja lauluja, jotka ovat olemassa vain yhden esityksen ajan.

PK: Parhaimmillaan touhu on superhyperhienoa. Välillä meille tuntuu syntyvän suorastaan kollektiivinen tajunta. Joskus toiminta liikkuu niin sulavasti ja ajatukset yhtyvät siihen malliin, että hiljaiseksi vetää – että tällaistakin voi syntyä tyhjästä!

JR: Haastavinta on pitää itsensä avoimena ja valmiina heittäytymään. Väsyneenäkin pitää pystyä haastamaan itsensä siihen, että kaikki pitää hyväksyä ja löytää tekemisen ilo ja energia.

PK: Haastavaa on myös pysyä jatkuvasti siinä hetkessä, missä on – jos alkaa turhia miettimään, on väistämättä myöhässä koko ajan.

Kertokaa joku hauska keikkatarina!

JR: Viime pikkujoulukaudella Heli ja Mikko esiintyivät Radissonissa firmaporukalle, jotka katsoivat esiintyjiä poikkeuksellisen kummastuneina, vaikka selvästi nauttivatkin esityksestä.

PK: Keikan jälkeen tultiin kiittelemään, että hauskaa oli, mutta ketäs te oikein olette? Kävi ilmi, että oikea keikkapaikka olisi ollut naapurihuoneessa!

esiintyjä oulu teatteriryhmä improvisaatio improa näyttelijä pentti korhonen janne raudaskoski heli haapalainen mikko korsulainen kemi kokkola kajaani ylivieska tornio kaupunginteatteri örkit

Videoita keikoilta

Tiedustelut

info@orkitimprovisaatio.com
08 415 277 70 (Go Arctic Live)

ESIINTYMISAJAT JA HINTA

Näyttelijät ovat töissä Oulun kaupunginteatterilla, jonka näytösajat vaikuttavat esitysten aikatauluihin ja siihet ketkä Örkeistä ovat käytettävissä esityksiin.

Kahden näyttelijän esitys on alkaen 1500 eur (30min)